Tiedote: Budjettiriihen tulokset ristiriitaisia vuokra-asumisen kannalta
KOVA: BUDJETTIRIIHEN TULOKSET RISTIRIITAISIA VUOKRA-ASUMISEN KANNALTA
Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät – KOVA ry pitää hallituksen budjettiriihen tuloksia ristiriitaisina vuokra-asumisen kannalta. Riihessä tehtiin valtion tukeman vuokra-asumisen kannalta sekä myönteisiä että kielteisiä päätöksiä.
KOVA pitää tarpeettomana tulorajojen palauttamista ARA-vuokra-asuntoihin pääkaupunkiseudulla. Jo nykyisellä asukasvalinnalla on pystytty hyvin turvaamaan se, että asukkaiksi valitaan eniten asunnon tarpeessa olevat pienituloiset ja vähävaraiset henkilöt. Tulorajojen palauttaminen lisää byrokratiaa ja kustannuksia sekä nostaa vuokria. Tulorajojen palauttaminen luo myös uuden kannustinloukun sekä vaikuttaa vuokrataloyhtiöissä kielteisesti asukasrakenteen yksipuolistumiseen ja sosiaalisen sekoittumisen vähenemiseen. KOVA olisi toivonut, että tulorajat olisi edes asetettu ympäristöministeriön syksyllä 2015 esittämälle tasolle, jolla yksin asuntoa hakevan tuloraja olisi ollut 3 540 euroa kuukaudessa.
KOVA iloitsee korkotuen omavastuukorkojen alentamisesta, erityisryhmien investointiavustusvaltuuden nostamisesta sekä erityisesti päätöksestä aloittaa 40 vuoden korkotukilainojen lainanlyhennysohjelman muuttamisesta merkittävästi nykyistä etupainotteisemmaksi. Samalla on tehtävä suurempi uudistus koko 40 vuoden korkotukijärjestelmään, jota eduskuntakin on hallitukselta edellyttänyt.
– Vaikka omavastuukoron puolittaminen 1,7 prosenttiin onkin tärkeä signaali ja se parantaa tilannetta nykyisestä, ei se kuitenkaan tällä korkotasolla vielä tuo aitoa tukea lainoihin. Erityisen tärkeää kuitenkin on, että myös perusparannuslainojen omavastuukorkoa alennetaan samalle tasolle kuin uudistuotantolainojen omavastuukorkoa, KOVAn toiminnanjohtaja Jouni Parkkonen toteaa.
Mikä KOVA?
Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät – KOVA ry on vuonna 2013 perustettu yleishyödyllisten vuokrataloyhtiöiden edunvalvontajärjestö. KOVAn jäseninä on kunnallisia vuokrataloyhtiöitä, nuorisoasuntoja valtakunnallisesti rakennuttavia yhteisöjä sekä muita yleishyödyllisiä vuokrataloyhtiöitä ja -säätiöitä. KOVAlla on nyt 21 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on 77 kunnassa yhteensä yli 159 000 vuokra-asuntoa. Asunnoissa on koteja 280 000 ihmiselle. Yhtiöiden asuntojen määrä vastaa 40 prosenttia kaikista valtion tuella rakennetuista vuokra-asunnoista Suomessa.
KOVAn jäsenyhteisöt aloittavat vuonna 2016 yhteensä 4 600 kohtuuhintaisen vuokra-asunnon rakennuttamisen eri puolilla Suomea. Jäsenyhteisöille valmistuu vuoden 2016 aikana lähes 1 500 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa. KOVAn jäsenyhtiöiden yhteenlasketut investoinnit vuonna 2016 ovat yli 951 miljoonaa euroa.
KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra-asuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVAn jäsenyhteisöt noudattavat toiminnassaan omakustannusperiaatetta, eli niiden tavoitteena ei ole tehdä voittoa. KOVA haluaa koota kohtuuhintaisen vuokra-asumisen toimijat yhden katon alle.
Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Jouni Parkkonen, KOVA, puh. 040 593 3338, jouni.parkkonen@kovary.fi