Tiedote 11.9.2015

Jouni Parkkonen

KOVA: HALLITUKSEN TALOUSARVIOESITYKSESSÄ EI LISÄPANOSTUKSIA ASUNTORAKENTAMISEEN

Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät ry:n (KOVA) mielestä hallituksen eilen julkistama valtion vuoden 2016 talousarvioesitys on yllätyksetön asuntorakentamisen osalta. Talousarvioesitys noudattelee pitkälti hallitusohjelman linjauksia.

Talousarvioesityksessä ei osoiteta lisäpanostuksia valtion tukemaan asuntotuotantoon. KOVA on kuitenkin tyytyväinen, että hallituksen talousarvioesitykseen sisältyy viime vuosien tapaan käynnistysavustus Helsingin seudulla valtion tukemia vuokra-asuntoja rakennettaessa.

– Tässä suhdannetilanteessa olisi kuitenkin ollut järkevää lisätä kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon edellytyksiä esimerkiksi laajentamalla käynnistysavustukset Helsingin seudun lisäksi myös muille maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) aiesopimusalueille. Tällä olisi voitu tukea kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakennuttamista, etenkin, kun näköpiirissä on, että korkotuen omavastuukorko ei enää säily yhdessä prosentissa vuoden 2016 alusta lukien. Korkotuen ehtojen heikentyminen nostaa valtion tukeman vuokra-asuntojen uudistuotannon kustannuksia, toiminnanjohtaja Jouni Parkkonen toteaa.

Mikä KOVA?

Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät ry – KOVA on vuonna 2013 perustettu vuokrataloyhtiöiden edunvalvontajärjestö. KOVAn jäseninä on kunnallisia vuokrataloyhtiöitä, nuorisoasuntoja valtakunnallisesti rakennuttavia yhteisöjä sekä muita yleishyödyllisiä vuokrataloyhtiöitä ja -säätiöitä. KOVAlla on nyt 13 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on noin 132 000 vuokra-asuntoa, joissa on koteja lähes 250 000 ihmiselle. Yhtiöiden asuntojen määrä vastaa reilua 30 prosenttia kaikista valtion tuella rakennetuista vuokra-asunnoista Suomessa.

KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra-asuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVAn jäsenyhteisöt noudattavat toiminnassaan omakustannusperiaatetta, eli niiden tavoitteena ei ole tehdä voittoa. KOVA haluaa koota kohtuuhintaisen vuokra-asumisen toimijat yhden katon alle.

Lisätietoja:     Toiminnanjohtaja Jouni Parkkonen, KOVA, puh. 040 593 3338, jouni.parkkonen@kovary.fi

Jouni Parkkonen

TWITTERISTÄ

LÖYDÄT MEIDÄT TÄÄLTÄ