Tiedote: ARA-asuntojen rakennuttamista lisättävä!
Tiedote: ARA-asuntojen rakennuttamista lisättävä!
Suomen ja yhteiskuntamme ollessa nyt poikkeuksellisessa tilassa on tärkeää huolehtia eri keinoin työllisyyden tukemisesta ja taloudellisen toimeliaisuuden kasvusta. Yksi merkittävä keino on asuntorakentamisen lisääminen. Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät – KOVA ry:n mielestä ARA-asuntojen rakennuttamista on nyt lisättävä merkittävästi nykyisestä.
Taloudellisessa taantumassa erilainen vapaarahoitteinen asuntotuotanto ymmärrettävästi vähenee. Sen sijaan kohtuuhintaista asuntotuotantoa on järkevää ja perusteltua lisätä merkittävästi tavanomaiselta tasolta taloudellisen matalasuhdanteen aikana. Nyt on sen aika. Kohtuuhintaisen ARA-asuntotuotannon kasvattamisella voidaan tukea rakennusalan työllisyyttä koko Suomessa, samoin näiden asuntojen korjaamisella.
ARA-asuntotuotannon lisääminen on perusteltua myös nykyisen hallitusohjelman asuntotuotantotavoitteiden saavuttamiseksi. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa tavoitteena on käynnistää vuosittain vähintään 10 000 ARA-asunnon rakennuttaminen. Viime vuonna ARA-tuotantoa käynnistettiin noin 7 800 asunnon verran. Kysyntää uusille ARA-asunnoille on eniten suurimmilla ja kasvavilla kaupunkiseuduilla. On lisäksi odotettavissa, että ihmisten taloudellisen tilanteen heikentyessä markkinahintoja edullisempien ARA-asuntojen kysyntä kasvaa entisestään. Tästä on jo viitteitä näkyvissä. Suurimmilla kaupunkiseuduilla ARA-asuntoja haetaan paljon enemmän kuin niitä on tarjolla. Tämäkin seikka puoltaa ARA-tuotannon merkittävää lisäämistarvetta.
– ARA-asuntotuotantoon järkevää myös kannustaa määräaikaisilla lisätoimilla. Näitä keinoja voisivat olla riittävän korkotukivaltuuden lisäksi esimerkiksi korkotukilainojen omavastuukorkojen määräaikainen alentaminen 0 prosenttiin ja avustus tonttien saamiseksi ARA-tuotantoon. KOVA on laatinut monipuolisen kokonaisuuden erilaisista esityksistä 40 vuoden korkotukilainoituksella toteuttavan kohtuuhintaisen asuntotuotannon lisäämiseksi. Kaikki nämä toimet voidaan rahoittaa valtion budjetin ulkopuolisesta Valtion asuntorahastosta, KOVAn toiminnanjohtaja Jouni Parkkonen esittää.
KOVAn jäsenillä valmiutta lisätä ARA-asuntotuotantoa – tonttien saatavuus esteenä
KOVAn jäsenet käynnistävät tänä vuonna noin 5 000 kohtuuhintaisen vuokra-asunnon rakennuttamisen. Määrä muodostaa yli 60 prosenttia tänä vuonna arvioidusta käynnistyvästä koko ARA-asuntotuotannosta. KOVAn jäsenten asuntoaloituksista noin 2/3 sijoittuu Helsingin seudulle. Asuntoaloituksista yli 80 prosenttia sijoittuu neljälle suurimmalle kaupunkiseudulle.
Useimmilla KOVAn jäseninä olevilla vuokrataloyhtiöillä on valmius käynnistää merkittävästi lisää kohtuuhintaisten ARA-vuokra-asuntojen rakennuttamista, jos vuokrataloyhtiöt saisivat lisää ARA-tuotantoon soveltuvia tontteja. Vuokrataloyhtiöillä on siis kykyä vastata huutoon, jos kunnat, valtio ja maanomistajat luovat edellytykset ARA-asuntotuotannon lisäämiselle.
– ARA-tuotannon suurimpana esteenä kasvukeskuksissa on soveltuvien tonttien saatavuus. Tämän vuoksi KOVA ehdottaakin, että tulisi ottaa käyttöön määräaikainen avustus tonttien saatavuuden parantamiseksi ARA-tuotannon tarpeisiin. Avustus kattaisi osan toteutuneen tonttikustannuksen ja ARA-tuotannossa hyväksyttävän tonttihinnan välisestä erotuksesta. Avustuksen suuruus voisi olla 70 prosenttia erotuksesta ja sen voisi saada vain 40 vuoden korkotukilainalla toteuttavaan asuntotuotantoon. Uskon, että tonttiavustus toisi merkittävästi lisää tonttitarjontaa ja siten mahdollistaisi ARA-tuotannon kasvattamisen, Parkkonen jatkaa.
KOVA lyhyesti
Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät – KOVA ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokranantajien johtava valtakunnallinen edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestö. KOVAn jäseninä on kunnallisia vuokrataloyhtiöitä, nuorisoasuntoja ja kehitysvammaisille tarkoitettuja asuntoja valtakunnallisesti rakennuttavia yhteisöjä sekä muita yleishyödyllisiä toimivia vuokrataloyhtiöitä ja -säätiöitä. Osa yhteisöistä omistaa myös palvelu- tai opiskelija-asuntoja.
KOVAlla on 58 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on noin 210 000 vuokra-asuntoa, joissa asuu noin 340 000 henkilöä. KOVAn jäsenet toimivat yli 100 kunnassa. KOVAn jäsenet omistavat yli puolet kaikista rajoituksenalaista ARA-vuokra-asunnoista ja lähes 70 prosenttia rajoituksenalaisista normaaleista ARA-vuokra-asunnoista Suomessa.
KOVAn jäsenet aloittavat vuonna 2020 yhteensä lähes 5 000 kohtuuhintaisen vuokra-asunnon rakennuttamisen eri puolilla Suomea. Jäsenille valmistuu vuoden 2020 aikana lähes 2 800 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa. KOVAn jäsenet käynnistävät vuonna 2020 investointeja yhteensä noin 1,2 miljardia euron arvosta.
KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra-asuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVA kehittää vuokrataloyhteisöjen toimintaedellytyksiä tekemällä vuokrataloyhteisöille Suomen parasta edunvalvontaa. KOVAn jäsenyhteisöt ylläpitävät asuntomarkkinoilla kilpailua, erityisesti hintakilpailua. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.
Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Jouni Parkkonen, puh. 040 593 3338, jouni.parkkonen@kovary.fi
KOVAn kaikki ehdotukset ARA-tuotannon elvytystoimiksi ovat luettavissa KOVAn internetsivuilta: https://www.kovary.fi/ehdotuksia-ara-asuntotuotannon-elvytykseen/