Tiedote: Asumisen hinta iso ongelma kasvukeskuksissa
KOVA: ASUMISEN HINTA ISO ONGELMA KASVUKESKUKSISSA
Tänään 13.11.2018 syyskokoukseensa kokoontuneet Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät – KOVA ry:n jäsenet pitävät huolestuttavana asumisen yleistä hintatasoa erityisesti kasvukeskuksissa. Asumisen kalleus on paitsi iso taakka kasvukeskuksissa asuville ja niihin työn perässä muuttaville ihmisille, myös este työllisyyden ja hyvinvoinnin kasvulle sekä työvoiman liikkuvuudelle. Vuokralla asuminen vie yhä useamman ihmisen tuloista kohtuuttoman suuren osuuden. Tämä puolestaan heikentää ihmisten mahdollisuuksia kuluttaa ja käyttää palveluita. Yhteiskunnan tulisi löytää pikaisesti kestäviä ratkaisuja ongelman ratkaisemiseksi.
Asumisen hintaan voidaan pysyvästi puuttua vain rakennuttamalla entistä enemmän kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ja muita kohtuuhintaisia asumisratkaisuja. Rajoituksenalaisen asuntokannan määrä on pudonnut kymmenillä tuhansilla asunnoilla pelkästään tällä vuosikymmenellä. KOVA on esittänyt, että tulevissa maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimuksissa kohtuuhintaisen asuntotuotannon määrä tulee nostaa nykyisestä 20-25 prosentista 40 prosenttiin keskuskaupungeissa. Näin kohtuuhintainen asuntotuotanto tulisi entistä vahvemmaksi asuntopolitiikan välineeksi ja siten hillitsisi asumisen hintaa.
KOVAn jäsenyhteisöt ovat sitoutuneet rakennuttamaan uusia kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja kasvavilla kaupunkiseuduilla nykyistä enemmän, jos yhteisöille annetaan tähän mahdollisuus. Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakennuttajien rakentamisen volyymi ei ole kiinni asumisesta saatavasta tuotosta, sillä yhteisöjen tehtävään liittyy julkinen palveluvelvoite ja toiminnan vaikuttavuus. Sen sijaan kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakennuttajat haluavat lisätä kohtuuhintaisten asuntojen rakennuttamisen houkuttelevuutta ja pitävät tärkeänä, että etenkin ARA-järjestelmää uudistetaan tästä lähtökohdasta ensi hallituskaudella.
Eduskunnan tarkastusvaliokunta julkaisi lokakuun alkupuolella mietintönsä asuntopolitiikan kehittämiskohteista. Mietinnön eduskuntakäsittelyn jälkeen eduskunnan kannanoton mukaan eduskunta edellyttää, että seuraava hallitus laatii asuntopolitiikasta kokonaisvaltaisen ja tavoitteellisen kahdeksan vuoden kehittämisohjelman. Kannanotossa todettiin myös, että MAL-sopimuksien kestoa tulee pidentää ja sopimuksia tulee laajentaa myös uusille kaupunkiseuduille. Eduskunta edellyttää myös kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon lisäämistä pääkaupunkiseudulla ja muilla kasvavilla kaupunkiseuduilla.
KOVAn jäsenyhteisöt pitävät erittäin tärkeänä, että eduskunta edellyttää nykyistä pitkäjänteisempää asuntopolitiikkaa tulevilta hallituksilta. Tämä on koko asuntoalan näkökulmasta erittäin tervetullut ja toivottu linjaus. KOVAn jäsenyhteisöt pitävät erityisen tärkeänä myös sitä, että eduskunta ymmärtää, että asuntopolitiikka pitää nähdä laajemmin yhteiskuntapolitiikan keskeisenä osana ja että asuntopolitiikalla on laajat sidokset esimerkiksi aluepolitiikkaan, alueiden elinvoimaan ja työmarkkinoiden toimintaan.
KOVA lyhyesti
Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät – KOVA ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokrataloyhteisöjen johtava valtakunnallinen edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestö. KOVAn jäseninä on kunnallisia vuokrataloyhtiöitä, nuorisoasuntoja ja kehitysvammaisille tarkoitettuja asuntoja valtakunnallisesti rakennuttavia yhteisöjä sekä muita yleishyödyllisiä toimivia vuokrataloyhtiöitä ja -säätiöitä. Osa yhteisöistä omistaa myös palvelu- tai opiskelija-asuntoja. KOVAlla on nyt 37 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on yli 183 000 vuokra-asuntoa, joissa asuu yli 300 000 henkilöä. Yhteisöjen asuntojen määrä vastaa yli 45 prosenttia kaikista valtion tuella rakennetuista vuokra-asunnoista Suomessa.
KOVAn jäsenyhteisöt aloittavat vuonna 2018 yhteensä noin 4 000 kohtuuhintaisen vuokra-asunnon rakennuttamisen eri puolilla Suomea. Jäsenyhteisöille valmistuu vuoden 2018 aikana yli 3 400 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa. KOVAn jäsenyhteisöjen yhteenlasketut investoinnit vuonna 2018 ovat yli 1,04 miljardia euroa.
KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra-asuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVAn jäsenyhteisöt noudattavat toiminnassaan omakustannusperiaatetta, eli niiden tavoitteena ei ole tehdä voittoa. KOVAn jäsenyhteisöt ylläpitävät asuntomarkkinoilla kilpailua, erityisesti hintakilpailua. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa kohtuuhintaiseen ja laadukkaaseen asumiseen.
Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät – KOVA ry:n syyskokous
Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Jouni Parkkonen, puh. 040 593 3338, jouni.parkkonen@kovary.fi
Hallituksen puheenjohtaja Jaana Närö, puh. 040 689 0995, jaana.naro@hekaoy.fi