Tiedote: Asumisneuvonnan avulla voidaan ehkäistä häätöjä ja myös välttää asunnottomuus
Asumisneuvonnan rooli asumiseen liittyvien ongelmien ehkäisemissä sekä varhaisessa puuttumisessa on korostunut entisestään, kun elinkustannusten nousu on vaikuttanut erityisesti pienituloisten asukkaiden pärjäämiseen. Asumisen ongelmat voivat olla moninaisia: asumisneuvonnan pariin hakeudutaan esimerkiksi vuokrasuhdeasioiden, vuokravelan tai häätöuhan vuoksi. Asumisneuvonnan haasteena onkin tunnistaa yksilöllisen tuen tarpeet.
Asumisneuvojalle laajat yhteistyöverkostot ovat elintärkeitä, koska tuen tarvitsija pitää pystyä myös tarvittaessa ohjaamaan sujuvasti muun avun piiriin. Asumisneuvojan työnkuva onkin todella laaja ja monipuolinen, ja ARA-yhteisöissä asumisneuvoja toimii aktiivisesti yhteistyössä muun muassa isännöitsijöiden ja vuokravalvojien kanssa.
Asumisneuvojan työn tarkoituksen voisi tiivistetysti todeta olevan asumisen turvaamista asukkaan parhaaksi, mutta asumisneuvonnalla on myös taloudellinen merkitys ARA-yhtiöille; jokainen peruttu häätö ja esimerkiksi onnistunut vuokrarästien maksusuunnitelma vähentävät yhtiön taloudellisia kuluja, ja tästä hyötyvät myös muut asukkaat yksilöä itseään unohtamatta.
Asumisneuvonnan tavoitteena on muun muassa häätöjen vähentäminen
Ulosottolaitoksen julkaisemien tietojen mukaan häätöjä toimitettiin vuonna 2022 yhteensä 4 339 kappaletta, mikä on vuoteen 2021 verraten 13,1 % enemmän. Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n jäsenillä toteutuneiden häätöjen määrä on ollut kuitenkin vähäinen. Toteutuneiden häätöjen yhteismäärä vuonna 2022 oli 1 226 kappaletta, joka on noin 0,4 % suhteessa asuntokantaan ja 0,3 % suhteessa asukasmäärään. Vuonna 2021 toteutuneiden häätöjen yhteismäärä oli 1 261 kappaletta, josta on siis tultu hieman alaspäin. Noin 85 % häädöistä johtui vuokra- tai käyttövastikeveloista.
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) selvitti keväällä 2023 julkaistussa raportissaan häätöjen kustannuksia. Tulosten mukaan keskimääräiseksi häätöprosessin kustannukseksi tulee 6 300 euroa. Häätöprosessin kustannusten lisäksi tulee kustannuksissa kuitenkin huomioida myös häätöprosessin ajalta kertyvä vuokravelka sekä asunnon tyhjäkäytön kustannus. Näin ollen keskimääräisen häädön kokonaiskustannukselle saadaan 10 600 euron hintalappu.
– Taloudellisesta näkökulmasta emme näe järkevänä uuteen hallitusohjelmaan kirjattua päätöstä puolittaa nykyinen asumisneuvonta-avustuksen määräraha. Asumisneuvonta ennaltaehkäisee yhteiskunnalle syntyviä kuluja, ja sen vähentäminen aiheuttaa todennäköisesti säästöjä enemmän pitkävaikutteisia kustannuksia. Meidän on myös vaikea nähdä, miten avustus voitaisiin kohdentaa nykyistä paremmin, koska varsinaisia ongelmia tämän suhteen ei ole tullut tietoomme. Avustuksen määrärahaa pitäisi pikemminkin nostaa, jotta asumisneuvontaa olisi mahdollisimman laajasti käytössä, KOVAn tekninen johtaja Sami Ylenius toteaa.
Lisätietoja: Tekninen johtaja Sami Ylenius, KOVA, puh. 044 359 5816, sami.ylenius@kovary.fi